Hidasta aikaa, nauti matkasta
Keskustelin ystäväni kanssa matkustamisesta. Hänellä on usein kiire ”suorittaa” matka ja päästä määränpäähän, kun taas minä nautin kulkemisesta rauhassa. Minulle itse matka on yhtä tärkeä kuin päätepiste.
Maratoonari metsäpolulla
Olimme menossa retkelle kansallispuistoon. Ystäväni paineli edellä kuin maratoonari, hiki valuen ja hermot kiristyneinä. Minä sen sijaan jäin välillä kuvaamaan maisemia ja pysähtymään kauniiden kohtien äärelle. Huikkasin hänelle: ”Mene vain, otan kyllä kiinni.” Hän jatkoi matkaansa ärtyneenä ja sadatellen.
Kun saavutin hänet, kysyin:
”Miksi ihmeessä pidät kaupungin kiireen mukana luonnossakin? Luuletko, että nuotiopaikka katoaa, jos emme ehdi sinne ajoissa?”
Hän vastasi: ”Olisihan se kivempi viettää aikaa perillä kuin tässä matkalla.”
Totta sekin – mutta samalla hukkuu puolet elämyksestä.
Maisemat vai murehtiminen?
Leiripaikalla hän pysyi edelleen kireänä. Selvisi, että hän mietti työasioita: sitä mitä pitäisi tehdä ja missä pitäisi olla. Sanoin hänelle:
”Murehtiminen ei vie pois huomisen ongelmia, mutta se vie pois tämän päivän rauhan.”
Ystäväni ei ollut koskaan pitänyt siitä, että otan asiat rauhallisesti ja juttelen elämästä filosofisesti. Silti jatkoin:
”Ajattele maratoonaria. Hän voisi ajaa autolla suoraan maaliviivalle, mutta hän valitsee kulkea matkan, koska siinä on koko lajin ydin. Sinä taas et ole maratoonari. Miksi siis kiirehdit, vaikka voisit nauttia matkasta?”
Eri tahti, eri kokemus
Minä en ollut väsynyt, koska kuljin rauhallisesti. Olin pysähtynyt juomaan purosta, valokuvaamaan ja ihastelemaan eläimiä. Ystäväni ei ollut huomannut mitään – hän vain suoritti.
Elämä ei ole pelkkä määränpäähän kiiruhtaminen. Se on oppimista, kokemista ja muistojen keräämistä. Jos kiirehdimme, muistot voivat jäädä stressistä ja suorittamisesta. Kun taas antaa itselleen luvan pysähtyä, jää mieleen rauha ja ilo.
Aamun hetki nuotiolla
Aamulla nousin varhain, sytytin nuotion ja valmistin aamupalaa. Ystäväni heräsi selkä kipeänä ja väsyneenä. Hän katsoi minua ja kysyi:
”Etkö sinä koskaan murehdi ennen nukkumaanmenoa?”
Kerroin: ”En. Kun menen nukkumaan, sanon mielessäni vain ’seis’, ja ajatukset pysähtyvät.”
Hän piti sitä outona. Selitin, että kyse ei ole ajatusten pakottamisesta, vaan siitä että opetan aivoilleni, milloin on ajattelun aika ja milloin levon aika.
Meditaation opettama pysähtyminen
Nuorempana tutustuin meditaatioon ja tajusin meditoneeni koko elämäni tietämättäni. Myös Jeesuksen kerrotaan vetäytyneen yksinäisyyteen ja paastonneen, mikä muistuttaa monia meditaation muotoja. Pysähtyminen antaa aivoille tilaa keskittyä – ja tuo hetkeksi syvän rauhan.
Elämä ei ole kiire
Liian usein kiire on itse luotua. Se ruokkii stressiä ja väsyttää kehoa. Kun hidastaa ja antaa itselleen luvan olla tässä hetkessä, mieli rauhoittuu.
Tulevaisuus on vasta mielikuva, menneisyys muisto – mutta todellinen hetki on juuri nyt. Siksi kannattaa kysyä: miksi kiirehtiä pois siitä ainoasta hetkestä, joka on todella olemassa?
Valinta matkasta
Kun hidastaa askeleitaan, huomaa ettei oikeasti ole kiire mihinkään. Elämästä tulee matka, jossa voi pysähtyä, katsella maisemia ja hengittää syvään.
Itse olen valinnut rauhallisemman tien. Näin matkasta jää enemmän hyviä muistoja – ja mikä tärkeintä, rauha kulkee mukanani myös määränpäähän asti.