Urantia-yhteisö

Ladataan…

Urantia-yhteisö

Rekisteröidy
avatar-image
avatar-image

Jupe

@jupe

0

julkaisut

0

ystävää

0

kommentit

Foorumin vastaukset luotu

Luet parhaimillaan 0 vastausketjuja
  • Julkaisija
    Artikkelit
    • avatar-image

      Jupe

      @jupe

      Osallistuja

      Törmäsin kirjaan myös Injektiopiikki-sivustolla alkuvuodesta 2024 ja olen lukenut/kuunnellut sen läpi nyt kertaalleen. Luulen kuulleeni kirjasta aiemminkin, mutta en silloin vielä ajautunut sen pariin. Ehkäpä tällekin oli tarkoituksensa kuten edellä pohditte.

      Itselleni suurin elämys oli neljännen osan lukeminen. Välillä tuntui kuin Mestari olisi itse opettanut minua. Kirja on selventänyt monia asiaoita, jotka Raamatun tai kristillisen perinteen pohjalta jäävät hieman epäselviksi tai ristiriitaisiksi. Omaa uskon kokemustani se ei lopulta ole ”kääntänyt” mihinkään, mutta tuonut siihen paljon lisää. Ja kyllähän kirja vetoaa myös loogisuudellaan ja laaja-alaisuudellaan, vaikka on paikoin vaikeaselkoinen.

      Kirjan lukemista ei kannata pelätä. Omana mittatikkuna toimi Jeesuksen sanat: ”Hedelmistään puu tunnetaan”. Toki kirjassa on kohtia, joita itselleni oli, paitsi vaikea ymmärtää, myös haastavaa omaksua ja jopa hyväksyä. Näissä kohdissa yritin pohtia, onko kyseessä kärpänen vai kameli? Eli muuttaako asia, joka yrittää jäädä henkilökohtaiseen ”siivilääni”, ilmoituksen luonetta tai ydinsanomaa? Yksikään ei tuntunut kamelilta. Ja tällaiset kärpäsetkin näyttivät häviävän, kun niille antoi aikaa ja luki kirjaa eteenpäin.

      Kirja on muuttanut ehkä eniten suhtautumistani kanssa ihmisiin ja itseeni. Se on tuonut paljon rauhaa ja luottamusta. Minäkin koen, ettei hullulla maailmalla ole niin paljoa vaikutusta minuun kuin aiemmin. Eivät arjen huolet ja murheet toki ole kadonneet mihinkään, mutta niitäkin osaa jo toisinaan katsoa vähän eri kulmasta. Tiedän käyttäväni merkittävän osan jäljellä olevasta maallisesta matkastani ponnistuksiin taivaallisen Isän tahdon toteuttamiseksi. Ja siinä minulla riittää opittavaa ja työstettävää.

      Vahva suositus kirjan lukemiselle ja iso kiitos suomentajille, äänikirjan tekijöille sekä muille aktiiveille!

Luet parhaimillaan 0 vastausketjuja