Arvioitu lukuaika: 5 minuuttia

194:4.1 (2066.1) Kun Jeesus niin perin äkkiä joutui vihamiestensä käsiin ja yhtä nopeasti ristiinnaulittiin kahden varkaan väliin, hänen apostolinsa ja opetuslapsensa menettivät kokonaan itseluottamuksensa. Ajatus Mestarista kiinni otettuna, köytettynä, ruoskittuna ja ristiinnaulittuna oli liikaa jopa apostoleille. He unohtivat hänen opetuksensa ja hänen varoituksensa. Saattoihan hän tosin olla ”profeetta, voimallinen teossa ja sanassa Jumalan ja kaiken kansan edessä”, mutta se Messias hän tuskin voi olla, joka heidän toiveidensa mukaisesti perustaisi uudelleen Israelin kuningaskunnan.

194:4.2 (2066.2) Sitten tulee kuolleistanousu, joka vapahtaa heidät epätoivosta ja palauttaa heidän uskonsa Mestarin jumalallisuuteen. He näkevät hänet kerran toisensa jälkeen ja puhuvat hänen kanssaan, ja hän vie heidät Öljymäelle, jossa hän jättää heille jäähyväiset ja sanoo palaavansa Isän tykö. Hän on käskenyt heitä viipymään Jerusalemissa siksi, kunnes heidät varustetaan voimalla – siksi, kunnes Totuuden Henki tulee. Ja Helluntain päivänä tämä uusi opettaja tulee, ja siinä samassa he lähtevät saarnaamaan evankeliumiaan uusin voimin. He ovat elävän Herran, eivät kuolleen ja nujerretun johtajan, pelottomia ja rohkeita seuraajia. Mestari elää näiden evankelistojen sydämessä. Jumala ei ole mikään heidän ajatusmaailmassaan oleva opinkappale, vaan hänestä on tullut heidän sielussaan oleva elävä läsnäolo.

194:4.3 (2066.3) ”Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti temppelissä ja mursivat kotona leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella, kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. He tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja puhuivat Jumalan sanaa rohkeasti. Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä.”

194:4.4 (2066.4) Mitä on tapahtunut näille ihmisille, jotka Jeesus oli määrännyt lähtemään matkaan ja saarnaamaan valtakunnan evankeliumia: Jumalan isyyttä ja ihmisen veljeyttä? Heillä on uusi evankeliumi, he ovat uudesta kokemuksesta palavissaan, heidät täyttää uusi hengellinen energia. Heidän sanomansa onkin yhtäkkiä vaihtunut julistukseksi kuolleista nousseesta Kristuksesta: ”Jeesuksen, Nasaretilaisen, sen miehen, jonka Jumala hyväksyi voimallisilla teoilla ja ihmeillä, hänet, joka teille luovutettiin Jumalan määrätietoisen päätöksen ja ennaltatietämyksen mukaan, hänet te naulitsitte ristille ja tapoitte. Mutta näin on Jumala täyttänyt, minkä hän oli edeltä ilmoittanut kaikkien profeettain suun kautta. Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt. Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt. Koska hän siis on Jumalan oikean käden voimalla korotettu ja on Isältä saanut lupauksen hengestä, on hän vuodattanut sen, minkä te nyt näette ja kuulette. Katukaa, jotta teidän syntinne pyyhittäisiin pois, jotta Isä lähettäisi hänet, joka on teille edeltä määrätty, nimittäin Kristuksen, Jeesuksen, jonka taivaan piti omistaman niihin aikoihin saakka, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan.”

194:4.5 (2066.5) Valtakunnan evankeliumi, Jeesuksen sanoma, oli äkkiä vaihtunut evankeliumiksi Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Nyt he julistivat tosiasioita hänen elämästään, kuolemastaan ja kuolleistaheräämisestään ja saarnasivat toivoa hänen pikaisesta paluustaan tähän maailmaan viemään aloittamansa työn päätökseen. Ensimmäisten uskovien sanomassa oli siis kysymys siitä, että he saarnasivat hänen ensimmäisen tulemisensa tosiasioista ja opettivat toivoa hänen toisesta tulemisestaan, tapahtumasta, jonka he arvioivat olevan sangen lähellä.

194:4.6 (2067.1) Kristuksesta oli tulossa hyvää vauhtia muotoutuvan kirkon uskonkappale. Jeesus elää; hän kuoli ihmisten puolesta; hän antoi hengen; hän on tulossa takaisin. Jeesus täytti kaikki heidän ajatuksensa ja määräsi koko heidän uuden käsityksensä Jumalasta ja kaikesta muustakin. He olivat liian haltioissaan siitä uudesta opinkappaleesta, että ”Jumala on Herran Jeesuksen Isä”, välittääkseen vanhasta sanomasta, jonka mukaan ”Jumala on kaikkien ihmisten rakastava Isä”, jopa jokaisen yksittäisen yksilön Isä. On totta, että näissä uskovien alkuvaiheen yhteisöissä kyllä ilmeni ihmeellistä veljellisen rakkauden ja ennennäkemätöntä hyvän tahdon esiinpuhkeamista. Mutta tämä olikin Jeesukseen uskovien veljeskunta, ei taivaallisen Isän perhevaltakuntaan kuuluvien veljien yhteisö. Heidän hyvä tahtonsa kumpusi rakkaudesta, joka syntyi Jeesuksen lahjoittautumisen käsityksestä, eikä kuolevaisten ihmisten veljeyden tiedostamisesta. He olivat tästä huolimatta täynnä riemua, ja he elivät sellaista uutta ja ainutlaatuista elämää, että heidän opetuksensa Jeesuksesta vetivät puoleensa kaikkia ihmisiä. He tekivät sen suuren virheen, että he käyttivät valtakunnan evankeliumin elävää ja valaisevaa kommenttia itse evankeliumin sijasta, mutta jo sekin edusti suurenmoisinta ihmiskunnan koskaan tuntemaa uskontoa.

194:4.7 (2067.2) Epäilystäkään ei voinut olla siitä, että maailmaan oli nousemassa uusi veljeskunta. ”Ja uskovaisten suuri joukko pysyi apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.” He kutsuivat toisiaan veljiksi ja sisariksi; he tervehtivät toisiaan pyhällä suudelmalla; he huolehtivat köyhistä. Kysymyksessä oli yhteisö, jossa elettiin ja palvottiin yhdessä. Heidän omaisuuden yhteisyytensä ei perustunut mihinkään määräykseen vaan haluun jakaa omaisuutensa ja tavaransa uskovaistoveriensa kanssa. He odottivat luottavaisina, että Jeesus vielä heidän sukupolvensa aikana palaisi viemään päätökseen Isän valtakunnan perustamistyön. Tämä maallisen omaisuuden spontaani yhteisyys ei ollut suoranaisesti Jeesuksen opetukseen kuuluva piirre, vaan se ilmaantui siksi, että nämä miehet ja naiset niin vilpittömästi ja niin luottavaisesti uskoivat hänen minä päivänä tahansa palaavan päättääkseen työnsä ja viedäkseen valtakunnan täyttymykseen. Mutta tämän ajattelemattoman veljellisen rakkauden alalla suoritetun hyvää tarkoittaneen kokeilun lopputulokset olivat tuhoisia ja toivat murhetta. Tuhannet hartaat uskovat myivät omaisuutensa ja luovuttivat pois kaiken kiinteän pääomansa ja muut tuottavat varansa. Kristilliseen ”tasajakoon” joutuneet hupenevat varat loppuivat aikaa myöten, mutta maailma ei loppunut. Varsin pian Antiokian uskovat ryhtyivät keräämään kolehtia pelastaakseen Jerusalemin uskovaistoverinsa nälkäkuolemalta.

194:4.8 (2067.3) Noina aikoina he viettivät Herran ehtoollista sen mukaan, miten se oli asetettu. He toisin sanoen kokoontuivat hyvän toverihengen merkeissä nautitulle yhteiselle aterialle ja aterian päätteeksi he toimittivat sakramentin.

194:4.9 (2067.4) Alkuun he kastoivat Jeesuksen nimeen, vasta lähes kahdenkymmenen vuoden kuluttua he ryhtyivät kastamaan ”Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”. Kaste oli kaikki, mitä uskovien yhteisöön otettavalta vaadittiin. Heillä ei vielä ollut mitään organisaatiota, vaan kysymyksessä oli yksinkertaisesti vain Jeesus-veljeskunta.

194:4.10 (2067.5) Tämä Jeesus-lahko kasvoi nopeaa vauhtia, ja vielä kerran saddukeukset kiinnittivät siihen huomionsa. Fariseukset eivät tilanteesta suurestikaan välittäneet, sillä he panivat merkille, ettei mikään opetuksista millään tavoin puuttunut juutalaisten lakien noudattamiseen. Mutta saddukeukset ryhtyivät panemaan Jeesus-lahkon johtajia telkien taakse, kunnes heidät suostuteltiin hyväksymään erään johtavan rabbin, Gamalielin, neuvo. Tämä nimittäin antoi seuraavan ohjeen: ”Pysytelkää erossa näistä miehistä ja antakaa heidän olla, sillä jos tämä opetus tai tämä työ on ihmisistä, se kukistuu; mutta jos se on Jumalasta, te ette kykene heitä kukistamaan, ja mahdollisesti saatte huomata käyvänne taistelua itseään Jumalaa vastaan.” He päättivät noudattaa Gamalielin neuvoa, ja Jerusalemissa seurasi rauhallinen ja tyyni aika, jonka kuluessa Jeesuksesta kertova uusi evankeliumi levisi nopeasti.

194:4.11 (2068.1) Ja niin Jerusalemissa sujui kaikki hyvin, kunnes Aleksandriasta tuli sankoin joukoin kreikkalaisia. Jerusalemiin saapui kaksi Rodanin oppilasta, jotka saivat hellenistien keskuudesta monia käännynnäisiä. Heidän ensimmäisiin käännynnäisiinsä kuuluivat muiden muassa Stefanus ja Barnabas. Nämä kyvykkäät kreikkalaiset eivät niin suuresti pitäneet kiinni juutalaisten näkökulmasta, eivätkä he kovin hyvin mukautuneet juutalaisten palvontakäytäntöön ja muihin seremoniatapoihin. Ja juuri näiden kreikkalaisuskovien menettely päätti toisaalta Jeesus-veljeskunnan ja toisaalta fariseusten ja saddukeusten väliset rauhanomaiset suhteet. Stefanus ja hänen kreikkalainen toverinsa ryhtyivät saarnaamaan enemmänkin niin kuin Jeesus oli opettanut, ja he joutuivat sen vuoksi välittömään ristiriitaan juutalaisvallanpitäjien kanssa. Kun Stefanus erään julkisen saarnansa aikana tuli puheensa arveluttavaan kohtaan, he heittivät syrjään kaikki oikeudenkäynnin edellyttämät muotoseikat ja ryhtyivät siinä paikassa kivittämään häntä kuoliaaksi.

194:4.12 (2068.2) Stefanuksesta, Jeesukseen uskovien kreikkalaisten Jerusalemin-siirtokunnan johtajasta, tuli näin ensimmäinen uuden uskon marttyyri ja erityinen syy varhaiskristillisen kirkon muodolliseen organisoitumiseen. Tähän uuteen kriisiin suhtauduttiin toteamuksella, etteivät uskovat voineet jatkaa enää pitemmälle juutalaiseen uskoon kuuluvana lahkona. He olivat kaikki sitä mieltä, että heidän oli erottauduttava epäuskoisista. Eikä Stefanuksen kuolemasta ollut kulunut kuukauttakaan, kun Jerusalemin seurakunta oli Pietarin johdolla jo organisoitu, ja sen nimelliseksi johtajaksi oli asetettu Jeesuksen veli Jaakob.

194:4.13 (2068.3) Ja sen jälkeen alkoivat juutalaisten toimeenpanemat uudet ja säälimättömät vainot, niin että tämän uuden, Jeesuksesta kertovan uskonnon, jota myöhemmin Antiokiassa kutsuttiin kristinuskoksi, aktiiviset opettajat lähtivät Jeesuksesta julistaen Rooman valtakunnan kaikkiin ääriin. Tämän sanoman levittämisen johtajina olivat ennen Paavalin aikaa kreikkalaiset. Ja nämä ensimmäiset lähetyssaarnaajat, niin kuin myös myöhemmät, seurasivat muinaista Aleksanterin marssipolkua vaeltaessaan Gaasan ja Tyyron kautta Antiokiaan ja sitten Vähän-Aasian halki Makedoniaan ja sieltä edelleen Roomaan ja keisarikunnan äärimmäisiin kolkkiin.