Urantia-yhteisö
Ladataan…
Urantia-yhteisö
Ladataan…
Foorumit › Henkilökohtainen hengellinen kasvu › Onko teillä kokemuksia johdatuksesta ja intuitiosta?
Itselläni on monia kokemuksia johdatuksesta, olipa serafit, suuntaaja tai vaikkapa universumi toimeksiantajana, niin viesti on useimmiten tullut perille ja olen sitä lähtenyt seuraamaan. Olisi kiva kuulla teidän kokemuksia johdatuksesta ja intuitiosta joka rikkoo kyseisen termin rajat olemalla jo ylempää johdatusta?
Tää tais tapahtua noin vuosi sitten. Oli perjantai ja työviikko alako olemaan ns. pulkassa. Minulla oli ylitöitä ja kaupassa piti käydä myös töiden jälkeen. Meillä on vähän niin kuin semmonen hiljainen sopimus, että jos tilanne näyttää siltä, niin viimeisessä vuorossa oleva päästää muut lähtemään vaikka varsinainen työaika ei ole vielä päättynyt.
No meitä oli jostain syystä useampi merkattu sinne 16:30 asti ja vihjailin, että voisin ottaa ylitöitä pois. En saanut minkään näköistä vastausta, aistin että hekin haluavat kotiin. No päästin heidät lähtemään viikonlopun viettoon ja jäin tekemään vuoroni loppuun.
No sitten kauppaan ja sain kauppa-asiat hoidettua. Päätin vilkaista puhelinta ennenkö poistun kaupungista, vaimolta oli tullut viesti, että jotain pitää vielä tuoda, joku ihan must.
No ei muuta kuin käännös takaisin päin, kauppaan oli ehkä n. 400m. Päätin ajaa lyhintä reittiä takaisin, jostain syystä käännyin kuitenkin pois päin kaupalta, olin siis nelihaara risteyksessä ja tarkoitus oli kääntyä oikealle, mutta meninkin vasempaan. Meidän keskusta on aika pieni, niin kiertomatkaa ei juuri nimeksikään tule. Vähän jo siinä ajaessa hämmennyin, että miten se ratti käänsiki tänne.
No ajelin sitä katua siinä alaspäin ja kadun päässä tulee nelihaara risteys, ihmettelin jo kaukaa että miten tässä on näin paljon autoja liikenteessä, joka suuntaan. No pääsin lähemmäs, näin sitten semmosen vanhemman rouvan käpsyttelevän pyjama ja aamutossut jalassa. Oli siis aika kolea syysilta. Rouva jatkoi tietä suoraan, ihmiset ajoivat vain ohi.
Lähdin rouvan perään, aukasin ikkunan ja kysyin, että mihinkä hän on menossa? Kotiinhan hän oli menossa, pyysin istumaan kyytiin, että voin viedä hänet. No muutaman kysymyksen jälkeen tajusin, että hän on muistisairas ja on luultavasti ”karannut” jostakin niistä kylän hoitolaitoksista. Kysyin naisen nimeä ja missä hän asuu, kertoi nimen ja kodin kertoi sijaitsevan n. 20-30km päässä. Soitin sitten yhdelle tutulle hoitajalle, että oliko heillä asukkaana tämän nimistä. No olihan siellä. Autolla ajettiin sitten siihen hoitokodille ja kävin sitten viemässä naisen käsipuolessa saattaen takaisin sinne hoitokodille.
Jälkeenpäin mietin, että olipas siinä monta ”sattumaa”.
Ja korona-aikana työpaikka vaihtui, kun en alistunut siihen myllytykseen, olin silloin hoitohommissa. Jouduin vähän niin kuin ”taistelemaan” kun minulta pidätettiin palkka, enkä töihin saanut mennä. Etsiessäni tietoa, tutkimuksia, lakipykäliä yms. Niin sain kasaan aika kattavan ja selkeän paketin, mutta se ei työnantajalle käynyt. Jälkeenpäin kun muistelin tapahtunutta, olin ihan äimänkäkenä että minäkö muka oon tämmöstä kirjottanut. Ja se tieto tavallaan tuli eteen, aika vaivatta. Tavallaan tiesin, että en voi sitä edes voittaa, mutta koko ajan oli tunne, että kyllä asiat järjestyy ja pystyin olemaan tyyni. Ja niin ne sitten töiden osalta järjestyikin.
Ja on muitakin tilanteita, ehkä niistä joskus.
Se on toisinaan niin hämmästyttävää, että lähes kuin ”automaattisesti” joku muu ohjaa kuin minuus itse, sitä vain lähes sokeana omasta tahdostaan kuitenkin seuraa ja sitähän voi estää jos siltä tuntuu, vaan enpä ole estellyt vaan olettanut, että ”jahas, minua viedään johonkin” ja aina olen johonkin päätynytkin 😂
Olin kotosalla, kun koin valtavan tunteen mennä s-markettiin ja nimenomaan eines osastojen väliin (jos muistan oikein), lähes sumuisenomaisena näin kuin kuvan siitä hyllyvälistä, toisella puolella jotain kuiva tuotteita ja vastapuolella maksalaatikot, pinaattikeitot ja sen sellaiset. Tuo tunne tuntui kutsuvan niin vahvasti, että päätin lähteä kauppaan ja niinpä nappasin korin ja saavuin juuri sille hyllyvälille josta ikään kuin kuvan olin nähnytkin, siellä sitten keskustelin erään vanhemman henkilön kanssa. Ihan vain läsnäoloni ja itselleni luontainen höpöttely tuntui siltä, kun olisin pelastanut hänet joltakin ikävältä. En muista tuosta kohtaamisesta enään paljoakaan.
Toinen oli ihan taloyhtiön saunassa. Siellä koin valtavan tunteen peseytyä pikaisesti ja mennä rappukäytävään, siinä oli kuin tiimalasi ja pettymyksen / ilon tunne, jos seuraan = ilo, jos en = pettymys, mutta ei mikään ”tuomio”, eli sellainen jota halusin omasta tahdostani seurata, niinpä peseydyin ja sillon minulla oli vielä pitkät hiukset jotka vaati hiukan enemmän pesemistä, hiljaa mielessäni naureskelin että ”tämäkin vielä, näissähän menee ikuisuus”, sain kuitenkin hiukset ja muun kropan pestyä, huuhdeltua ja siitä pikaisesti kuivasin ja tuo tunne vain kasvoi, että alkoi olemaan jo kiire. Pistelin vauhtia pukemiseen ja juuri sillä sekunnilla kun tuntui että NYT se tapahtuu avasin kellarista tulevan oven rappukäytävään, sillä samalla sekunnilla uusi taloyhtiön hissi saapui alakertaan ja ovet aukes, siinä naapurini katseli hiukan humaltuneena ja tuijotti rinnassani olevaa ristiä, kysyi ensimäisen kerran koko naapurihistoriamme aikana ”Uskotko sä Jumalaan?” no minä vastasin, että uskon ja mainitsin, etten ole kristitty enkä niistä puuhista paljoakaan välitä, mutta Urantian mukaiseen Jumalaan hyvinkin uskon. Mehän sitten tulimme minun luokse ja juteltiin aiheesta oikeastaan miltein koko yö. En voi sanoa, että tuo hetki muutti hänen elämänsä, mutta ainakin sen jälkeen muutoksia hänen elämässään oli hyvinkin paljon ja nimenomaan positiiviseen suuntaan.
Hauskin ”sattuma” oli sellainen kun eräs puhelinmyyjä soitti, olin sillon vielä yrittäjänä ja vasta tutustunut Urantiaan. Hän soitti perus liirumlaarumit ja sanoin suoraa, että en ole tilaamassa mitään kun en tarvinnut hänen kauppaamaa tuotetta, mutta jokin sisimmässäni pyysi kysymään, että onko hänellä kaikki hyvin ja minä esitin kysymyksen. Hän naurahti ja vastasi kysyvästi, että tietysti? Yritti hiukan vielä kaupitella ja kysyin tosissani, että ”Onko sulla oikeasti kaikki hyvin, haluatko kertoa jotakin?” ja hän meni hiukan hämilleen, sitten kuin joku olisi sanonut tai kuiskannut tai jotakin, en osaa selittää mutta kuin olisin tiennyt mitä hän käy elämässään läpi, muistin lyhyen sitaatin ja sanoin sen, tämä nainen hiljeni hetkeksi ja vastasi itkien. Me juteltiin puhelimessa varmaan kolmatta tuntia ihan niinkin arkisesta asiasta kuin Jumala.
Erään kerran kävelin lempäälässä kirskaanniemessä koirani kanssa. Koirani lähti vetämään yhtäkkiä ja hän ei ollut sitä sorttia joka kiskoo, mutta tällä kertaa kiskoi. Näin erään vanhemman miehen tulevan talvisessa metsässä kohti pitkospuita ja annoin hänelle tilaa ohittaa, mutta koirani halusi jäädä istumaan keskelle pitkoksia, koitin sitä ojentaa siinä mutta hän ei ottanut kuuleviin korviinsakkaan, että olisi astunut sivuun. Tämä vanhempi mies tuli kohdalle ja kääntyi, kysyi perus ”Mitä kuuluu ja kiva koira”… Koirani tuli vierelleni heti kun keskustelu oli alkanut, siinä hetki niitä näitä juteltiin, kunnes hän alkoi kertomaan näkemyksistään (Hän oli Jehovan todistaja). Kerroin hänelle näkemyksiäni heidän uskonnostaan ja että en ihan osta sitä ajatusmallia, selitin teoriani ja mistä mahdollisesti kaikki on lähtenyt ja miksi se ei minulle uppoa, hän kuunteli ja huomasin että hänen poskenpielessä oli kyyneleet, sitten hän tokaisi ”Olen rukoillut, että joku sanoisi nuo sanat minulle ääneen”, menin hiukan hämilleni että mitkä sanat? Hän vastasi siihen ”Että huomaat nämä epäkohdat ja sanot ne, mihin sinä uskot?” ja taas kerran mainitsin Urantian hänelle.
Näitä kokemuksia on aivan tajuttoman paljon. Tiedän, että olen persoonaltani sellainen ihminen, että saan hyvän keskustelun aikaiseksi vaikka lampputolpan kanssa, mutta että oikea aika, oikea paikka, kaiken sen on oltava sattumaa.
Uskon vahvasti, että johdatus on jokaisen henkilökohtaisen suuntaajan pyrkimys viedä meitä tilanteisiin, jossa me olemme se Jumalan ”työkalu”, ei hän aina lähetä enkeleitä tai tee ihmeitä, hän pyytää sinua tai minua sanomaan muutaman sanan ja ne sanat, teot, hymy tai mikä tahansa saattaa olla sen toisen ihmisen elämässä täyskäännökseen johtava asia. Siispä sanon, että seuratkaa sitä tunnetta, siitä seuraa itselle hyvä mieli ja mikä parasta, se pieni vaivannäkö voi muuttaa sen toisen ihmisen elämän tai hän saattaa olla muutos monen muun ihmisen elämään. Me olemme kuin punottu matto, kun yksi kohta alkaa rönsyilemään, se reunimmainen voi kiskaista vieressä olevaa joka kiskaisee vieressä olevaa joka kiskaisee vieressä olevaa… joka lopuksi rönsyilevän vieressä oleva kiskaisee sen kohdan tasaisesti asettaen hänen elämänsä jälleen tasapainoon ja jälleen kaunis kuvio tulee esiin. (Olipa huono vertauskuva) 😂
Lopuksi haluan vielä mainita, että Jumala taivaallinen isämme halusi kokea ja personoitui pojaksi joka alkoi luomaan, me olemme se luotu kokemus, me olemme se Jumalan kokemus, hän kokee kun me eletään, me eletään kun hän haluaa kokea, olemme siis hänen kokemuksessaan, me kaikki olemme lopuksi yhtä eli Jumalan yhtenäistä kokemusta ja hän vielä kaiken kruunuksi kokee meidän kanssa, nimittäin ajatuksen suuntaajan muodossa. Siispä, jos me olemme lopunviimein yhtä, niin kun autat toista, autat itseäsi, kun kiusaat ja syrjit toista niin kiusaat ja syrjit itseäsi. Eikös Jeesuskin sanonut, että kohdelkaa muita kuten haluaisitte itseänne kohdeltavan? 😊❤️
Hienoja kokemuksia ja hienoa pohdintaa. Aina sitä avautuu jotain uutta, pikkuhiljaa 🙂
Aloin eilen illalla pohtimaan myös tätä hengellistä matkaa. Se alko sieltä korona-ajoilta, maailma meni vähän niinkö sekasin 😀 Mietin ehkä että miksi nuo ei nää, mitä minä näen? Mikä on totuus?
Se miten löysin aluksi injektiopiikin, näin työkaverin kännykällä injektiopiikin blogin, kun hän supisi toisen työkaverin kanssa. Aloin samoihin aikoihin, ehkä vähän aikaisemminkin lukemaan Raamattua, tuntui heprealta.
Menin sitten käymään helluntai seurakunnassa, kun ajattelin että tavallinen kirkko on harhassa, ajattelin tämmösen vapaan suunnan olevan parempi. Kävinkin siellä muutamia kertoja ja olin ihan kummissani, kun ihmiset vaappuivat hokien ”Jeesus” ja jotkut mongersi ihme kieltä, ”kielillä puhujia” Raamatussa sanotaan, yksi ”armolahjoista”. Olo oli todella epämukava ja jokin sisälläni sanoi, että pois täältä. Kuului pastoreiden lausahduksia ”Joka ei käy joka päivä seurakunnassa, ei rakasta Jeesusta”
No myöhemmin Jyri (injektiopiikki) alkoi kirjottamaan hengellisistä asioista ja ne jotenkin iski ne opetukset, myöhemmin tuli myös Urantia hänen blogeihinsa ja aloin sitä itsekin tutkimaan. Sitten tuonne filacordiin, nyt tänne. Hirviästi saanut ymmärrystä ja oppinut, varmasti vielä paaljon jäänyt ymmärtämättä ja oppimatta. Aluksi oli jokin kauhea kiire ja hoppu ymmärtää ja se vähän ehkä ahdistikin. Mutta sitten kun vähän oivalsi tuota ikuisuutta ja kuinka pitkä se matka on, niin turhaanpa tässä hoppuilee.
Vähän ehkä rönsys, mutta jotenkin tuntuu, että se oli johdatus ja polku, mikä piti käydä.
Minä käyn seurakunnassa , koska sain vahvistusta sille että näin pitää olla. Olen siellä lapsityössä. Ja tiedän, että se on tärkeimpiä töitä siellä.
No ei siitä enempää, mutta kerran ollessani seurakunnassa, siellä oli eräs vanhempi rouva. Minä tiesin hänet hyvin. Hn alkoi puhua siitä, miten oli menettänyt lapsen nuorempana. Kerroin hänelle mitebn lapsi kasvaa nyt Isän luona ja kuinka he kerran taas näkevät toisensa. Hän herkistyi. Jatkoimme juttelua siitä mikä meitä odottaa ja kerroin, että matka täällä on vasta alkua eikä mikään täällä koettu ole turhaa . Vaikka se sattuisikin. Hän kysyi, miten sinä tiedät niin paljon. Minä koen etten tiedä paljoakaan, mutta sain kohdata hänet ja saimme jutella.
Se oli viimeinen kerta kuin näimme.
Kaksi viikkoa myöhemmin hänen matkansa täällä päättyi, mutta Isän luona matka jatkuu ❤️
On varmasti tärkeää työtä. Isän edessä näitä tehdään, kaikki työ on ”pyhää”. Oli se suutari, automekaanikko tai asiantuntija tahi maailman menestynein yrityspäällikkö.
Minä aloin kyseenalaistamaan aika hataralla tiedolla kristinuskon oppeja ja tuomaan Urantiaa. Minut suljettiin seurakunnam whatsapp ringistä, olet harhainen. Ei siellä saanut oikein keskustelua aikaiseksi. En kokenut, että paikkani on siellä.
Lasten kanssa on ihana, kun saat tuoda just sitä Jeesuksen tuomaa sanaa heille. Ja ei tarvitse puhua helvetistä tms. Sain Jyriltä aikanaan hyvät ohjeet ja on hyvä jatkaa ❤️
3
Keskustelijaa
6
Vastausta
