Minä kans nostan tuon henkilökohtaisen elävän uskon, ettei siihen tarvita riittejä, seremonioita, muita. Olen harkitsevampi, itsehillintä on kehittynyt, kuolema ei pelota.
On se auttanut olemaan ymmärtäväisempi muita sekä myös itseäni kohtaan. Ja kasvu on hidas prosessi, kiire pois. ”Se, mitä sinä tänä päivänä olet, ei ole yhtä tärkeää kuin se, mitä sinusta päivä päivältä ja ikuisuudessa tulee.”
Ennoo aikaisemminkaan ollut hirveä huolehtija/murehtija. Mutta entisestään vahvistunut se ettei kaikkea pidä ottaa niin vakavasti. Löytynyt semmonen syvempi rauhallisuus asioihin ja luottamus, että asiat kyllä järjestyy. Ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin Isä tahtoo ja se tahto on hyvä.
