Rukouksen syvyys ja tarkoitus
Usein kirjoitan blogia yleisistä aiheista ja maalailen niihin ajatuksia, sekä pyrin kuvailemaan tiettyjä asioita niin että jokainen voisi ymmärtää. Kun blogi on valmis, annan sen oikoluettavaksi tekoälylle ja pyydän sitä tiivistämään sitä, nimittäin minulla on tapana kirjoittaa ja puhua hyvin pitkäveteisesti, eikä kukaan jaksa lukea blogia jossa on satoja ja taas satoja rivejä tekstiä.
Tämän blogin idea ei ole olla yleistä Urantia-kirjan sisältöä vaan pikemminkin henkilökohtaista pohdintaa, siksi ajattelin että en anna tekoälyn tiivistellä mitään vaan kirjoitan tasan sen mitä asiasta ajattelen ja siksi muistutankin, että tämä on vain henkilökohtaista pohdintaa jonka jaan kaikille julkisesti luettavaksi.
Sanat ovat arvottomia.
Rukous on ihmisille kuin runoutta, toisinaan sitä kilpaillaan julkisesti kuka sanoo hienoimmat sanat ja syvällisimmät lauseet, mutta niillä ei todellisuudessa ole mitään merkitystä, jos ihmisen sisimmässä ei tapahdu mitään.
Urantia-kirjassa mainitaan monessa kohtaa, että korkeinta olentoa itse Universumin isää ei kiinnosta teot vaan tekojen takana olevat motiivit ja tiedän, tätä samaa aihepiiriä on käytetty myös aiemmissa blogeissa ja voi kuulostaa toistamiselta, mutta tämä sama pätee myös rukoukseen, jos siis mietit rukouksen olevan teko ja teon taustalla ei ole syvyyttä, sydäntä, motiivia tai muutakaan. Sanat eivät rukoillessa ole arvokkaita, ne vain ovat sinun aivojen tuottama kommunikaation väline, kun samaan aikaan isä tietää tasan mitä tunnet ja se mitä tunnet on merkityksellinen ja sieltä kumpuaa tekojen motiivi.
Vaikka olen kirjan käynyt jo muutamia kertoja kannesta kanteen, niin aina en kaikkea huomaa ja tälläkin kertaa kävi niin kun kursseja rakensin sivustolle, nimittäin tämä kohta:
Jäädäänpä hetkeksi pohtimaan tätä kyseistä kohtaa. Jos rukoilet sitä ja tunnet kuitenkin tätä, niin mihin luulet Jumalan vastaavan? Siihen mitä pyysit sanoin, vaiko siihen mitä sisimmässäsi oleva sielu tarvitsi?
”Yhdeltäkään vilpittömältä rukoukselta ei evätä vastausta, paitsi kun korkeampi, hengellisen maailman näkökulma on keksinyt paremman vastauksen, eli vastauksen, joka täyttää sen, mitä ihmisen henki anoo, erotukseksi siitä, mitä ihmisen pelkkä mieli rukoilee.”
Voidaan siis varmaan todeta, että jos rukoilisimme yhdessä ja yksi rukoilisi ääneen, muut ristisivät vain kätensä mutta sulkisivat korvansa, mitä hyötyä siitä sitten olisi? Yhteisrukous voi olla kaunis seremonia, jos vain kaikki rukoilee yhdessä, mutta rukous ei ole käsien ristimistä ja sanojen toistelua, se on sitä mitä henki anoo kuten kirjassa mainitaan, ei sitä mitä ihmismieli pyytää.
Kirjassa mainitaan myös johdatuksesta, eli jos rukoilet niin tunne se mitä anot ja kun tunnet sen niin ymmärrä, että vastaus voi vaatia sinulta reaktiota, sinun pitää nousta ja edetä, liikkua ja tehdä. Rukous ei ole mikään ilmoitus tarpeista vaan anomus, se voi kirjan mukaan toteutua nyt tai myöhemmin, jopa vasta kehokuoleman jälkeen toisella sfäärillä.
Onko siis hyötyä huutaa Jeesuksen nimeä joka tilanteessa? Onko tarpeellista huudella siunausta ihmisille jos ei seiso sanojensa takana eikä tunne sitä mitä anoo, sillä jos sinä sanot toiselle että rukoilet siunausta, niin katso myös että todella teet niin ja tunnet sen, sillä muuten se on vain arvotonta sanojen helinää, saat ehkä itsellesi paremman mielen, mutta sillä ei ole kokonaiskuvassa paljoakaan merkitystä.
Jeesuksen opetukset
Jeesus ei tarkoituksellisesti halunnut opettaa mitään rukouksia, mutta silti näin tapahtui. Keskitytäämpä siihen miksi Jeesus ei halunnut jättää jälkeensä palvomisen kohteita tai rukouksia, syy kun on varmaan jo ilmiselvä tässä vaiheessa, eikö vain? Voidaan siis päätellä, ettei niillä sanoilla ole merkitystä, varsinkaan jos ne eivät ole henkilökohtaisia anomuksia korkeimmalle vaan jotakin ennalta määritettyjä samoja liirumlaarumeita.
Juttu menee niin, että meidän puhe ja sanat ovat tämän evolutionaarisen maailman sisältöä, henki meidän sisällämme eli sielu on sitä korkeampaa värähtelyä, nämä kaksi olentoa on syytä erottaa sillon kun rukoilee ja hyvä myös ymmärtää, että jos mielesi haluaa jotakin, onko siitä hyötyä sielulle? Tietysti kolikon voi tässä tapauksessa kääntää myös toisinpäin ja ajatella asiaa niin, että jos sielusi haluaa jotakin, onko siitä hyötyä myös keholle, sillä keho on se instrumentti jossa sielu kasvaa ja tästä syystä se on merkityksellinen.
Halusin kirjoittaa extemporee tästä aiheesta, eikä tätä blogia ei ole viimeistelty enkä sitä laittanut jonoon, sillä sivustolla uusia blogeja julkaistaan sunnuntaisin ja teen blogeja tasaiseen tahtiin, joten tämä nyt saa mennä ohi jonojen ja ohi tekoälyn viimeistelemisen.
Miksi kirjoitin tämän blogin?
Kuulin erään ihmisen toistelevan Jeesuksen nimeä ja kysyin häneltä syitä siihen. Hän vakuutti ja vannoi, että Jeesus kyllä kuulee jos riittävän tarmokkaasti nimeä toistaa. Mielestäni tuo oli omituista, sillä jos joku toistelisi nimeäni useita minuutteja peräjälkeen, minulla menisi ennemminkin hermot. Kysyin myös tältä toistelijalta, että mitä hän sitten aikoo rukoilla kun ja jos yhteys muodostuu? Hän suutahti ja kertoi että ”Yhteys on jatkuvaa! Isä kyllä kuulee lapsiaan!”. Ajattelin, että miksiköhän hän sitten toistelee Jeesuksen nimeä jos yhteys on jatkuva?
Lopuksi hän esitti rukouksensa lujaan ääneen ja se oli tavanomainen ”Isä meidän joka olet taivaissa…” -Siinä sitten mietin, että eikö hän käsitä, että hänellä ei teknisesti ollut mitään mitä rukoilla, hän oli vain tapojensa kahlitsema.
Ajattelin, että luulevatko nämä ihmiset saavan jotain pisteitä jatkuvasta yhteydenpidosta? Eikös Raamatussakin sanota, että ”Älä turhaan lausu Herrasi nimeä” ja eikö tämä juuri ollut sitä? En itse ainakaan yritä kerätä pisteitä, toki hyvistä teoista ajattelen saavan isän hymyilemään, mutta se on vain sellainen mielellinen reaktio ja pidän ajatuksesta, että kun teen hyvää niin siitä on iloisia minä, se jolle teen hyvin kuin isä, se on ajatuksellisesti kolminkertainen ilo!
Tässä vain tälläisiä sunnuntaisia pohdintoja! Kiitos jos jaksoit lukea kokonaan ja kerro kommenteissa haluatko tälläisiä lisää?😊🙏