Miten löydän oman kutsumukseni?
Urantia-kirjan, filosofian sekä sisäisen kokemuksen risteyskohdassa ihminen etsii kutsumustaan usein silloin, kun elämä tuntuu hajanaiselta: työ ei kanna merkitystä, suunta on epäselvä tai sisäinen levottomuus ei asetu. Hakukoneissa tämä näkyy kysymyksinä kuten “miten löydän oman kutsumukseni”, “mikä on elämäni tarkoitus” ja “mitä minun kuuluu tehdä elämälläni”. Nämä eivät ole vain urakysymyksiä, vaan syvästi filosofisia ja hengellisiä kysymyksiä.
Urantia-kirja lähestyy kutsumusta tavalla, joka poikkeaa modernista suoritus- ja menestyskeskeisestä ajattelusta. Sen näkökulma ei ala siitä, mitä sinun pitäisi tehdä, vaan siitä, kuka sinä olet ja mihin suuntaan tietoisuutesi on kasvamassa.
On havaittavissa selkeä yhteys urakeskeisen elämänpolun ja hengellisen polun risteyksessä, yleensä niin päin että urautuneet saattavat pohtia ”onko tässä hivenenkään järkeä” ja vastaus on moniulotteinen, mutta simppelisti kiteytettynä yleensä kyllä, varsinkin jos urakeskeisyyteen lisätään hengellisyys ja sitä kautta ahkeruus, sillä työllä on monia tärkeitä merkityksiä tämän fyysisen elämän kannalta, mutta se kantaa myös hedelmää sielullisessa kehityksessä, toki kaikki riippuu töistä sekä motiiveista, kaikki asiat eivät ole ihan niin mustavalkoisia.
Kutsumus ei ole ammatti vaan suunta
Yksi yleisimmistä harhaluuloista on, että kutsumus olisi jokin yksittäinen työ, rooli tai tehtävä. Urantia-kirjan opetuksen mukaan ihmisen perimmäinen kutsumus liittyy persoonallisuuden kasvuun ja Jumalan tahdon yhä syvempään ymmärtämiseen — ei tiettyyn titteliin tai yhteiskunnalliseen asemaan.
Urantia-kirja opettaa, että ihmisessä toimii jumalallinen suuntaaja, Ajatuksensuuntaaja, jonka tehtävänä on ohjata ihmistä kohti korkeampaa totuutta, hyvyyttä ja kauneutta. Tätä ei esitetä mystisenä äänenä tai valmiina ohjeena, vaan hiljaisena, pitkäjänteisenä suuntautumisena kohti parempia valintoja.
Toisin sanoen:
kutsumus ei ole vastaus kysymykseen “mitä teen”, vaan kysymykseen “mihin suuntaan kasvan”. Voisiko suuntaajan vaikutus olla myös syynä siihen, miksi ihminen ylipäätään esittää kysymyksen ”Onko tässä mitään järkeä?”, sillä ehkä siinä olisi järkeä jos hengellinen potentiaali heräisi ja olisi mukana, ehkä se varsinainen ”pointti” löytyykin jostakin muualta kuin arjen pinnallisista vaikutteista kuten työelämästä?
Monet Urantia-kirjan lukijat kertovat, että kirjan myötä heidän asenne työelämään on muuttunut positiivisemmaksi, sekä asenteet muita ihmisiä kohtaan rakastavemmaksi, sillä he ovat käsittäneet elämän todellisen tarkoituksen ja sen, ettei ihminen ole olemassa työtä varten vaan työ on ihmisen kehitystä varten ja tämä elämä on vain alkusysäys tulevalle varsinaiselle elämälle.
Olisi hyvä myös ajatella, että nyt tekemäni työ pohjustaa perässä tulevien työtä sekä parantaa mahdollisesti heidän elämänlaatuaan, niin esivanhempamme tekivät töitä meidän eteen, tehdään me töitä meidän jälkeen tulevien sukupolvien vuoksi ja ehkä hamassa tulevaisuudessa joku sukupolvi saakin elää maailmassa joka on uskomattoman upea, kaunis, rakastava sekä välittävä ja ehkä sillon ihmiset ajattelevat ”No nyt tässä kaikessa vihdoin on järkeä”. Me olemme tässä suhteessa pioneereja, heitä jotka auraavat tietä tuleville ja heidän työ on aurata tietä heidän jälkeen tuleville.
Sisäinen kutsumus ja Jumalan tahto
Urantia-kirjassa Jumalan tahto ei tarkoita ennalta määrättyä käsikirjoitusta. Kirja korostaa, että Jumalan tahto ilmenee ihmisen korkeimpana mahdollisena valintana kullakin hetkellä. Tämä tekee kutsumuksesta dynaamisen, ei staattisen.
Hengellinen edistyminen mitataan sillä, kuinka vilpittömästi ihminen pyrkii tekemään parhaan mahdollisen valinnan sen ymmärryksen pohjalta, joka hänellä kulloinkin on (esim. luvut 2 ja 5). Kutsumus ei siis avaudu yhdellä oivalluksella, vaan sarjana uskollisia päätöksiä.
Tämä näkökulma vastaa monien ihmisten kokemusta: kutsumuksensa löytäneet kertovat harvoin “keksineensä” sen äkillisesti. Sen sijaan he kuvaavat pitkää prosessia, jossa merkityksellinen elämä rakentuu askel askeleelta.
Vaikka korkein olento, eli paratiisin isä tietää jo kaikki aikakaudet sekä elämät, niin me jotka elämme ajallisuudessa, meidän elämä ei ole vielä eletty, eikä kaikkia päätöksiä tehty. Se, että joku tietää ennalta jotakin ei tarkoita sitä, että meidän tulisi lamaantua, sillä niitä asioita mitä meidän tulisi tehdä ei tule tehdyksi ellemme itse niitä tee.
Elokuviinkin on olemassa käsikirjoitus, tarina joka on määritetty ennalta mutta silti kaikki roolit pitää esittää jotta elokuva olisi valmis, siksi voisikin ajatella että meistä jokainen näyttelee rooliansa suuressa näytelmässä, me näytellään ikiomaa, uniikkia ja ainutlaatuista rooliamme ja vain sinä voit vaikuttaa itse siihen, kuinka hyvän roolisuorituksen teet, sillä jokainen meistä on päänäyttelijä korkeimman edessä!
Käytännöllinen kysymys: miten kutsumus alkaa hahmottua?
Monet etsivät elämän tarkoitusta, oman kutsumuksen löytämistä tai henkistä suuntaa ja odottavat suurta ilmoitusta. Urantia-kirjan ja filosofian yhteinen viesti on maltillisempi mutta vaativampi:
- Kutsumus alkaa rehellisyydestä itseä kohtaan
- Se syvenee palvelun kautta, ei itsekeskeisellä etsimisellä
- Se kirkastuu toistuvien moraalisten valintojen myötä
Urantia-kirja opettaa, että todellinen hengellinen edistys näkyy lisääntyneenä kykynä rakastaa, ymmärtää ja palvella muita — ei erityisinä kykyinä tai näkyvinä saavutuksina.
Lopuksi: kutsumus ei ole päämäärä vaan suhde
Kun kysymme “miten löydän oman kutsumukseni”, saatamme kysyä väärää kysymystä. Kutsumus ei ole jokin, mikä löydetään, vaan jokin, joka syntyy suhteessa — suhteessa Jumalaan, totuuteen ja toisiin ihmisiin. Vaikka kaikki on jo korkeimman tiedossa, silti meidän näytelmä on vielä näyttelemättä ja elämä elämättä, meidän tarkoitus on etsiä ja löytää, kun löydämme tiedämme vain paremmin mitä meidän pitäisi etsiä ja jälleen löytää, sillä kaikki tuo tiedonhalu, into kehittyä ja menestyä johtaa väistämättä siihen mihin sielumme pyrkii eli löytää korkein olento, kaikkeuden luoja ja sen ylläpitäjä.
Ihan ensiksi meidän pitää löytää todellinen oma potentiaalimme, se löytyy ainoastaan elämällä tämä elämä ja ehkä lopuksi tajuammekin, ettei kyse ollutkaan työstä, evolutionaarisesta roolista tai näytelmän käsikirjoituksesta vaan sisäisistä motiiveista, sielun yhteydestä korkeimpaan ja ennen kaikkea suhteesta rakkauden ymmärtämiseen ja rakastettuna olentona elämiseen.
Kutsumus ei siis odota sinua jossakin tulevaisuudessa. Se tapahtuu nyt, siinä tavassa, jolla vastaat elämään tänään. Rooli jota näyttelet kehittää sisintäsi, sieluasi ja sielu on se mitä ei ole käsikirjoitettu vaan sinä käsikirjoitat sitä nyt, sillä se on se joka on todellinen sinuus ja sieltä löytyy se sinun todellinen potentiaalisi, eli sielun kehittymisestä, kehittämisestä ja jalostamisesta.
Ja ehkä juuri siksi tämä kysymys on niin pysyvästi ajankohtainen, sillä jokainen päätös, valinta, ajatus ja hetki jota elät kasvattaa sieluasi ja se on sinun kutsumuksesi!