Kaivosta valoon – voimaa vastoinkäymisistä
Kuuntelen usein elämänkertoja töiden ohessa. Niistä huomaa nopeasti yhden yhteisen nimittäjän: niin suomalaiset kuin ulkomaisetkin mestarit, muusikot ja taiteilijat, ovat usein kulkeneet kivikkoisen tien. Moni on ollut koulukiusattu, kokenut yksinäisyyttä tai kasvanut kotona, jossa asiat eivät aina olleet kauniita. Ja vaikka elämässä oli kultaisiakin hetkiä, varjot seurasivat usein mukana nuoruudesta aikuisuuteen.
Meille faneille heidän elämänsä näyttää ulospäin loistokkaalta. Glamour, suosio ja hypetys saavat unohtamaan, millaisista lähtökohdista kukin on ponnistanut. Harvoin tulee ajatelleeksi, mitä he oikeasti ovat kokeneet tai mitä he nyt ajattelevat. Elämänkerrat kuitenkin raottavat kulissia ja paljastavat, että pinnan alla on usein paljon kipua.
Kun omat kokemukset tunnistaa
Olen huomannut, että monien heidän kokemuksensa muistuttavat omaa nuoruuttani. Sain osakseni haukkumista, tönimistä, jopa kivien heittelyä. Muistan erityisen tarkasti, kun luokkamme tytöt haukkuivat minua koko vuoden homoksi. Se ärsytti, mutta en päästänyt sitä syvälle ihon alle.
Minua kutsuttiin nörtiksi, nössöksi ja vässyksi. Välillä joku tönäisi puskaan tai asfaltille, toisinaan kivi kopsahti takaraivoon. Mutta en mieltänyt sitä kiusaamiseksi – ajattelin, että se oli vain poikien välistä mittelöä. Vasta elämänkertoja kuunnellessa ymmärsin, että kyse olikin kiusaamisesta.
Eri ihmiset, eri selviytymiskeinot
Eräs suomalainen muusikko ja imitaattori kertoi, ettei koskaan puolustanut itseään. Hän päästi kaiken ihon alle ja pakeni musiikkiin sekä imitaatioihin. Minua taas pilkattiin laihuuden, kömpelyyden ja nörtteyden vuoksi, mutta opin puolustautumaan puhumalla. Opin puhumaan itseni tilanteesta kuin tilanteesta pois – ja ehkä juuri siksi kirjoitan näitä blogeja teille.
Hän löysi tiensä taiteeseen, minä löysin kirjoittamisen. Molemmat selviytymisen keinot olivat arvokkaita.
Kaivo – metafora elämästä
Elämä tuntuu usein syvältä kaivolta. Sinne tippuminen voi sattua, ja pohjalla on pimeää. Välillä nousemme kaivon reunalle katsomaan muita ihmisiä, jotka näyttävät nauttivan auringosta ja vapaudesta. Mutta todellisuudessa jokainen heistä on joskus ollut samassa kaivossa.
Toiset kokevat häpeää, jos joku ojentaa heille köyden. He nolostuvat, että ”minua joudutaan auttamaan”. Toiset taas odottavat, että joku nostaisi heidät ylös, mutta eivät itse tartu köyteen. Lopulta kukaan ei jaksa olla aina nostamassa. Paras tie on se, että otamme köydestä kiinni ja ponnistamme itse yksin tai muiden kanssa.
Kun herää sisäiseen voimaan
Kun ihminen kokee henkisen heräämisen, tilanne muuttuu. Alkaa eheyttää itseään vastoinkäymisten kautta. Ystäväni kertoi kerran vaikeasta tilanteestaan, ja kirjoitin hänelle näin:
“Sun sisimmässä on niin kaunis ja voimakas sielu, joka ei taivu fyysisten ongelmien edessä. Se kiiltää ja säteilee, vaikka mitä tapahtuisi. Sen energia on suurempi kuin aivot voivat käsittää. Keho voi yrittää painaa sinut alas, mutta sillä ei ole voimia voittaa sinun sieluasi. Kun aika on oikea, jätä paha olo kaivon pohjalle ja nouse itse valoon. Enkelit ovat rinnallasi ja ylpeitä voimastasi. Ja vaikka nyt tuntuu, että olet kuin lehmä mutaisessa ojassa, pian huomaat juoksevasi vapaana kuin villihevonen auringonlaskuun.”
Tämä viesti ei koske vain häntä – se koskee meitä kaikkia.
Keho, kapteeni ja laiva
Urantia-kirja kuvaa kauniisti: keho on laiva, suuntaaja on sen luotsi ja sinä olet kapteeni. Enkelit toimivat miehistönä, jotka tukevat sinua. Joskus kapteeni väsyy ja vetäytyy hyttiin lepäämään, mutta silloin miehistö pitää huolen, ettei laiva huku.
Keho voi yrittää ottaa vallan – vähän kuin koira, joka haluaa olla pomo. Mutta lopulta sen voimat uupuvat, eikä sillä ole mitään saumaa voittaa kapteenia. Kun sisäinen ääni sanoo “Nyt riittää!”, silloin kapteeni palaa ruoriin ja ohjaa laivan taas oikeaan suuntaan.
Oppitunnit pohjamudista
Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun itsekin olen ollut pohjamudissa – usein jopa omasta tahdostani. Mutta jokainen nousu on tuonut mukanaan jotakin hyvää. Tunnen olevani joka kerta vahvempi.
Näen tämän saman mahdollisuuden jokaisessa, joka kamppailee vaikeuksien keskellä. Pohjalta nouseminen jättää jälkeensä oppitunnin, uudenlaisen ymmärryksen. Jokainen askel on kuin krediitti sielun tilille.
Kun ihminen on kokenut tarpeeksi, hän oppii arvostamaan sitä mitä on, unelmoimaan paremmasta ja uskomaan siihen, että jossakin on täydellisempi maailma, johon meitä valmistellaan.
Sinäkin pystyt nousemaan!
Elämä on vaihtelevaa – välillä vajotaan, välillä noustaan. Mutta jokainen kerta vie meitä eteenpäin. Pohjamudasta nousu on aina voitto.
Sinäkin, joka luet tätä, olet jo monta kertaa noussut. Ja tulet vielä nousemaan. Kun se hetki koittaa, huomaat, että sisälläsi on ollut koko ajan enemmän voimaa kuin osasit kuvitella.
Sinut tullaan kruunaamaan seppeleellä siitä, että pärjäsit. Elämä on koettelemus, mutta se on myös suuri voitto, jonka jokainen meistä voi suorittaa kunnialla – alusta loppuun.