Aika – Parantaja ja Opettaja
”Aika on ihmisen suurin liittolainen hänen pyrkiessään ikuisuuteen.”
– mukaillen Urantia-kirjaa
Kirjassa myös mainitaan, että me saamme olla onnellisia siitä, että aktuaalisesti elämme ajallisuudessa, nimittäin kirjan mukaan olennot jotka ovat syntyneet ja eläneet ajattomuudessa, niin heille ajallisuuden käsitys on varsin vaikeaa opiskella ilman kokemusta.
Meidän jokaisen elämässä on hetkiä, jolloin aika tuntuu pysähtyvän. Kun koemme menetyksen, pettymyksen tai tuskan, aika voi tuntua julmalta – hitaalta, piinaavalta. Mutta juuri aika on se, joka hiljalleen pehmittää haavat, antaa mielen rakentaa uutta ja sydämen hengittää jälleen vapaammin. Vaikka todellisuudessa usein syynä on unohtaminen, emme pidä muistoja ajankuluessa niin lähellä alitajunnan sen hetkisiä asioita ja usein uudet asiat vievät ikäviltä muistoilta tilaa, sanonta ”Aika kultaa muistot” on sopiva juurikin tälläiseen, että me muistamme ajankuluessa tietyt asiat vähemmän negatiivisina.
Joskus aika myös tuntuu nopeutuvan. Extreme lajeja harrastavat ovat usein raportoineet, että kuolemanvaaran uhatessa tuntuu kuin aika hidastuisi ja siinä ehtii todella käymään läpi niin omaa elämää, syitä jatkaa elämää ja kuinka voisi selviytyä tilanteesta, eli hetkellisesti aivot antavat superälyn ja mahdollisuuden analysoida tilannetta. Toisinaan sivusta seuraajalla taas aika voi madella hyvinkin piinaavan hitaasti seuratessaan lajin edustajan mittelöä kohtalokasta tilannetta vastaan, tästä koko hommasta voidaankin siis päätellä, että aika on kokijan perspektiivissä, meistä jokainen kokee kokoajan eri tavalla eri aikoina ja tilanteina.
Olet ehkä kuullut sanonnan ”Aika meni kuin siivillä” -koska oli niin hauskaa. Olet varmasti kuullut myös sanonnan ”Oli piinaavaa vain odottaa, aika mateli ja tunti tuntui viikolta”. Näissäkin tilanteissa on syytä huomioida kokijan ajankokemus, sillä samassa tilanteessa oleva joka tykkää siitä voi kokea ajan kuluneen nopeasti ja toinen joka ei tykkää niin hänelle aika voi tuntua hyvinkin hitaalta.
Jos katsomme pelkästään avaruuteen, näemme ajan kaareutuvan. Jos oikein muistan, niin esimerkiksi mustanaukon lähellä aika voi hidastua, kun täältä katsottuna kuljemme stabiilisti ”samaa aikaa” kuin ennenkin. On myös hyvä huomioida sellainen seikka, että jos aika on kokijan kokemus, ei ajallisuus voi olla kaikkeuden rakenne vaan luotu osa koulutuksellista järjestelmää. Jos minulta kysyttäisiin, sanoisin että ajallisuus on jumalallisen upea oppikurssi, lähes automatisoitu järjestelmä ja ajattomuudessa elävän ja ajallisuudesta tietämättömän on varmasti lähes vaikea edes keksiä sellaista, kuten meidän on nyt vaikea keksiä mitä lukuisat uudet aistit olisivat mitä mansiomaailmoissa tulemme saamaan, oliko jopa niin että lähelle paratiisia saapuneet ovat saavuttaneet yli 70 uutta aistia, mitä ne edes voisi olla?
Lisäksi Urantia-kirjassa mainitaan, että nämä aistit eivät ole pelkästään fyysiseen havaitsemiseen liittyviä, vaan ne kattavat myös energiakenttiä, henkisiä reaktioita ja muita realiteetteja, joita emme nykyisessä ihmiskehossamme voi edes ymmärtää.
Urantia-kirjassa aika nähdään enemmän kuin vain lineaarisena kellona tai tapahtumien mittarina – se on osa Jumalan antamaa lahjaa, jossa me ihmiset voimme oppia, kasvaa ja tulla tietoisemmiksi siitä, keitä olemme ja keitä voimme olla, mihin kykenemme ja mihinkä emme. Aika on meidän koulumme.
Aika opettaa syyn ja seurauksen lain
Ajassa eläminen tarkoittaa, että koemme tekomme seuraukset viiveellä. Tämä viive, vaikka joskus turhauttava, on juuri se opettaja, jonka avulla opimme vastuullisuutta, harkintaa ja rakkautta.
Ilman aikaa emme voisi ymmärtää syyn ja seurauksen yhteyttä. Emme voisi huomata, miten sanat vaikuttavat toisiin tai miten päätös tänään kantaa hedelmää huomenna. Tämä Jumalallinen viive opettaa meille oikeudenmukaisuutta ja moraalista kasvua – sydämen viisautta, joka ei synny hetkessä, vaan kypsyy elämän mukana.
Jos otan ajatusleikin tähän, että se häpeäntunne tai vaikkapa ylpeyden menettäminen jonkin typerän teon vuoksi, eikös se opeta nimenomaan sen, että ensi kerralla tekeekin asian toisin? Aika on se joka pitää meitä hetken otteessaan, häpeän viitta ympärillä koemme olevamme joenkin erilaisempia kuin muut, vaikka todellisuudessa meistä kaikilla on häpeän viitta yllämme aika-ajoin, sillä me elämme kaikki ajallisuudessa ja vieläpä suhteellisesti samassa paikassa avaruuden mittarilla tarkastellessa.
On kuitenkin selvää, että jokainen ihminen on oman aikajanansa tähti, me kuvittelemme muiden huomaavan meidät ja ilkkuvan, joka johtaa häpeän tunteeseen. Todennäköisesti ihmiset ovat jo unohtaneet sattuman, jos ylipäätään ovat sitä ikinä edes muistaneet, mutta me kannamme hartioillamme sitä tunnetta välillä turhankin pitkään, sillä kuvittelemme olevamme kaikkien keskellä ainutlaatuisia vaikka oikeasti olemme omassa elämässämme ainutlaatuisia ja tästä syystä jokainen kokee olevansa tämän tarinan päänäyttelijä, itse tähti jota kaikki katsovat ja pohtivat sen tekemisiä. Totuus taitaa olla kuitenkin se, että jokainen näkee pääasiassa itsensä ja oman häpeänsä aivan syyttä, sillä kun ihmiset elävät elämiään ja touhuilevat päivittäisiä askareitaan, niin harvemmin siihen jää aikaa pohdiskella jotakin sinun ongelmiasi tai jotakin kuinka möläytit jonkun turhan ajatuksen joskus männävuosina jossakin, heillä nimittäin on ihan riittämiin omiakin murheita.
Aika parantaa haavat
Urantia-kirja korostaa sielun kehitystä ikuisuusmatkana. Tämän matkan varrella kohtaamme sekä valoa että varjoa. Aika auttaa meitä käsittelemään kipua, luopumista ja virheitä. Kun aika kuluu, opimme näkemään menneisyyden osana suurempaa kertomusta – sellaista, joka ei määritä meitä, mutta muovaa meitä.
Tämä on se armo, jota aika kantaa. Se ei pakota unohtamaan, mutta se antaa tilan ymmärtää, antaa anteeksi ja päästää irti, niin itselleen kuin muillekkin. Omalla aikajanallaan ihmisen oma aika voi maleksia, kulkea hitaasti jos on jotakin murehdittavaa tai juurikin vaikka sitä häpeää, kun muiden ympärillä olevien aikajanalla se oli vain ohikiitävä hetki jota ei ehdi jäädä edes muistelemaan. Aika on kuitenkin ystävä, sillä murehditko vielä aikuisenakin jotain hölmöä tapausta jonka teit lapsena?
Monet kuolinvuoteellaan olevat ovat sanoneet, että olisi pitänyt olla rohkeampi ja elää enemmän, eikä välittää siitä mitä muut sanovat tai ajattelevat, varsinkin kun he eivät välttämättä edes ole sanonut tai ajatellut mitään kiusallisesta asiasta, se olikin henkilö itse joka kuvitteli muiden sanovan ja ajatelleen tai viimeistään ovat jo unohtaneet koko jutun, mutta itse nostaa sen omissa ajatuksissaan esille, ellei jopa keskustelun aiheeksi muiden seurassa ja näin sitä kipua onkin varsin helppo ylläpitää, vaikka aika on jo ajanut tilanteen ohi.
Miksi elämme ajassa, vaikka olemme matkalla ajattomuuteen?
Jos meidän päämäärämme on ikuisuus – ajattomuuden valtakunta – miksi sitten kuljemme niin tiukasti ajan kahleissa? Juuri siksi, että aika valmistaa meitä siihen. Urantia-kirja viittaa aikaan ja tilaan väliaikaisina opetusvälineinä. Ne ovat ”kasvualusta”, jossa itsetietoisuus voi herätä ja kehittyä.
Ajassa meillä on mahdollisuus valita. Valita rakkaus pelon sijaan. Valita anteeksianto kaunan sijaan. Valita kasvu paikalleen jäämisen sijaan. Ilman aikaa ei olisi tätä valinnan hetkeä – tätä mahdollisuutta tulla enemmän Jumalan kaltaiseksi. Ymmärtää, että häpeä on vain kehollinen ja alitajunnan reaktio, tapa jolla keho myös opettaa meitä toimimaan oikein, mutta ei olemaan estyneitä toteuttamasta itseämme.
Lopuksi
Aika on meidän kallein resurssi tai valuutta, vaihdamme työssämme omaa aikaamme rahaksi ja rahalla ostamme jotakin jolla voimme kuluttaa aikaamme ehkäpä arvokkaammin. Aikaa ei saa lainattua edes pankista, eikä tuhlattuja minuutteja saa takaisin, mutta ei silti tulisi pelätä käyttäessään aikaa vaikkapa turhuuksiin, sillä tekemättä turhuuksia sitä ei välttämättä opi tehneensä turhuuksia, ajan kanssa kaikesta voi kuitenkin oppia ja kokea jotakin uutta.
Aika on sekä ystävämme että opettajamme. Se ei ole vastustaja, vaan liittolainen. Se parantaa, koska se antaa tilaa hengittää. Se opettaa, koska se antaa tilaa nähdä ja kokea.
Kun ymmärrämme ajan lahjan, alamme arvostaa sen jokaista hetkeä – ei siksi että ne olisivat täydellisiä, vaan siksi että ne ovat merkityksellisiä. Aika ei tee meistä täydellisiä, mutta se valmistelee meitä siihen, mikä on ikuista, jotta meistä voisi joskus tulla täydellisiä kuten Isä Jumalamme on.
Ps. Unohdin tekstiin lisätä sen, että meidän maapallon aika 24*7 sekä kalenteri kuukaudet ja vuosi tulee eri objektien liikkeistä, kuu ja aurinko, maapallon rata yms.Esimerkiksi jos asuisimme Mars planeetalla, meidän aika olisi erilainen. Koska keho tarvitsee unta ja yö on opettanut meidät nukkumaan silloin, niin hyvä olisi muistaa että on myös ihmisiä jollekka yö on luontainen aika olla hereillä ja päivä aika jolloinka haluaa nukkua, tästäkin on tutkimuksia ja aikoinaan yökukkujat toimi lauman vahtina turvaten muiden unta.Toiselle aamu alkaa 4:00 ja toiselle 12:00, aika on suhteellinen ja kokijan kokemukseen perustuvaa.
Mietippä sitä, että esimerkiksi Kiina tai Etiopia elää ihan eri vuodessa kuin vaikkapa länsimaat. Joillakin heimoilla ei ole edes kalenteria ja pohjoisessa ei ole keskikesällä yötä kun talvella ei ole päivää.